HANKETOIMINTA
Jämin Jänne ry. on saanut Leader + rahoitusta Jämin seudun nuorten hiihtotoiminnan kansainvälistämisen selvittämiseksi. Hankkeen avulla pyritään selvittämään löytyykö Saksasta/Tsekeistä ym. vastaavia hiihtoseuroja joilla olisi nuorisotoimintaa ja kiinnostusta yhteistyöhön Jänteen kanssa nuorten leiritys ja kilpailutoiminnassa.
HANKESUUNNITELMA:
ESISELVITYS HANKE JÄMIN SEUDUN HIIHTOTOIMINNAN KANSAINVÄLISTÄMISEKSI
Kohderyhmä 10-16 vuotiaat Pohjois-Satakuntalaiset hiihtäjänuoret.
Hankkeen tausta ja perustelut:
Hiihtäjiä on piiri ja kansallisissa kisoissa ikäryhmittäin runsaasti, jopa yli 20 /ikävuosi alle 12- vuotiaissa. (Junnu-cup)
Lapsista vain murto osa jatkaa kilpahiihdon parissa 14 ikävuoden jälkeen kun hiihdettävät matkat pitenevät ja muut asiat tulevat kiinnostavammiksi ja vievät nuoret pois hiihto harrastuksen parista muihin houkuttelevampiin harrastuksiin.
Tärkeää olisikin huolehtia tämän 12-16 vuotiaiden hiihtäjän alkujen pitämisestä lajin parissa ja innostaa näitä hiihtoon että meillä olisi maakunnassa kymmenenkin vuoden päästä Kirsejä, Milloja, Kateja, Kalleja ym. ja mieluummin vielä tuplasti enemmän kuin nyt.
Tavoitteet:
Kannustetaan nuoria hiihdon pariin ja ehkäistään kilpahiihdonparista pois siirtymistä kriittisessä ikävaiheessa, luomalla kansainvälisiä yhteyksiä saman ikäisiin hiihtäviin nuoriin.
Selvitetään seuran hiihtoaktiiveille yhteistyö kuvio oman maan ulkopuolelle joka mahdollistaa hankkeen kehittämän toiminnan, harjoitteluleiritykset /kilpailut hankkeen päättymisen jälkeen.
Hyödynnetään alueen olemassa olevia resursseja, luodaan kysyntää uusille palveluille.
Toiminnalla pyritään lisäämään Jämin alueen vetovoimaisuutta eteläsuomen hiihdon keskuksena.
Hankkeelle palkataan osa aikainen vetäjä/ sekä osin käytetään ostopalvelua jolla selvittää ja etsitään sopivat yhteistyökumppanit kansainvälisen yhteistyön aloittamiseksi esim. Saksan, Viron ja Slovakian /Tshekkien suunnasta.
Aikataulu:
Hanke alkaa 1.7.2005 ja päätyy 31.12. 2005.
Yhteistyötahot:
Jämi
Lumimaailma
Kankaanpään lukio/hiihtolinja
Hiihtoliitto
Pirkanhiihto
HANKKEEN TILANNE
Hankkeen osa-aikaisena vetäjänä toimii Timo Sorvali ja Kansainvälisenä yhteyshenkilönä Suvi Päivike.
Hanke on edennyt hyvin, yhteistyökumppaneita on löytynyt Saksasta ja Slovakiasta. Saksalaisryhmä on käynyt Jämille Loka/Marraskuun vaihteessa tutustumassa mm. Jänteen nuorten harjoituksiin, sekä hiihtolukio toimintaan. Ja tästä on lähdössä yhteishanke tuleville vuosille yhteisistä leiri toiminnasta. Jänteestä on esiselvitysryhmä 4 henkeä on tutustunut joulukuun alussa Saksan ja Slovakian tuleviin yhteistyökumppaneihin.
Matkalla saimme hyvän vastaanoton ja loimme hyvät mahdollisuudet tulevan hankkeen käynnistämiseen, mahdollistaen Jänteen nuorille kansainvälisten kontaktien luonnin.
Kansainvälinen toiminta 2006
Hankkeen tiimoilta yhdeksän Hs-ikäistä hiihtäjää kävi heinä-elokuun vaihteessa Saksassa Kronissa, Baijerin alueen hiihtoon ja maastoihin tutustumassa. Matkasta on kuvia kuvagalleriassa.
Slovakian hiihtoliiton toiminnanjohtaja vieraili syyskuun puolivälissä Jämillä tutustuen Jämin alueeseen ja keskustellen Jänteen edustajien kanssa nuorisoyhteistyön jatkosta.
Kansainvälinen toiminta 2007
Jänteen Hs- ryhmästä kahdeksan hiihtäjää oli Slovakiassa viikon leirillä 21-28.7 2007.Isäntäseurana Jänteeläisillä oli MKL Kremlica.
Slovakialaiset vierailevat Jämillä syyskuun lopulla 2007.
Leirillä on urheiluun liittyen mukana iso annos paikalliseen kulttuuriin tutustumista, Skalskan vapaa-aikakeskukseen tutustuminen sekä mahtavat Kremlican maisemat
Saksalaisryhmä mukana Jänteen Hopeasomparyhmän harjoituksissa.
Linkkejä hankkeen yhteistyötahojen sivuille:
Baijerin "hiihtoliitto" Werdenfels ski gau
Biela Stoba Slovakia Pitkänmatkanhiihto
MKL Kremnican kotikaupunki Kremnica
Jänteen ryhmä Saksalaisten isäntien kanssa G-B olympiakeskuksen mäkien edustalla.
MLK Kremnican hiihtäjiä harjoitustauolla
Hankkeen esittely pdf. tästä!
Kuullutus/Ajanottovaunuhanke
Jämin Jänne ry on saanut Te-keskukselta myönteisen päätöksen Ajanotto/kuulluttamovaunun rakentamiseen Lokakuun alussa 2006. Projektin kokonaiskustannus on 16 000 € josta ulkopuolisen rahoituksen osuus on puolet. Omarahoituksesta puolet on talkootyötä ja luontaissuorituksia.
Vaunu on valmis ja saa valmiina ensikasteen Nuoren SM hiihdoissa Jämillä 1-2.3.2008 Hanke on päättynyt 31.12.2007.
Vaunu on vuokrattavissa Jämin Jänteeltä
LUMETUSJÄRJESTELMÄLLÄ UUTTA URAA JÄNTEEN HIIHTOTYÖLLE HANKE
Jämin Jänne ry on jättänyt hankehakemuksen lumen varastointia ja lumetusta koskien tammikuussa 2008! Hanke on hyväksytty Aktiivisen Pohjois-satakunta ry.n hallituksessa.Hankkeessa Vuokrataan lumetusjärjestelmä ja koulutetaan käyttäjiä lumetusjärjestelmälle, sekä luodaan luonnon ja tekolumen varasto jotta saadaan tarvittavaa tietotaitoa lumen varastointiin.
Luodaan syksyksi 2008 hilelumenlatu!
Tarkoituksena on tehdä 12-15 tuhannen kuution keinolumen varasto jolla olisi mahdollista rakentaa Jämille hilelatu ja turvata 2009 tammikuun SM hiihtojen järjestely lumen puolesta. Sekä pienempi luonnonlumen varasto jota voitaisin käyttää hiihtohissillä, sekä hiihtoputkessa sesonkiaikaan täydennyslumena.
Lumen teko onnistui hyvin vuokratuilla lumitykeillä, tykkilumella testattiin säilyvyyttä Jämin rinteillä jo keväällä 2008 ja varastoon saatiin noin 10000 kuutiometriä lunta joka peitettiin 30 senttimetrin sahanpurukerroksella odottamaan syksyä 2008!
Lumiauma Jämillä maaliskussa 2008 peittovaiheessa.



